Jaa artikkeli:
Facebook
Twitter

TERHOKERHOT

TERHOKERHOT

Terhokerhot ovat maksuttomia ja kaikille avoimia kohtaamispaikkoja, joihin ovat tervetulleita niin lapset kuin eläkeläiset ja muut aikuiset viettämään kiireetöntä aikaa ja leikkimään yhdessä. Etukäteisilmoittaumista ei tarvita. Kerhoon voi tulla yksin tai yhdessä perheenjäsenen tai vaikka kummilapsen tai ystävän kanssa. Terhokerhot ohjaavat vapaaehtoiset, kerhoja suunnitellaan yhdessä ja ne ovat maksuttomia.

Leikkilähettihanke toimii vuosien 2014-2016 Koko Suomi Leikkii -hankkeen jatkona. Hanke toteutetaan yhteistyössä SPR:n kanssa, tavoitteena että järjestöjen välinen yhteistyö jatkuu ja vahvistuu. Hankkeen tavoitteena on perustaa paljon uusia Terhokerhoja ja pitää toiminnassa mukana jo olemassa olevia kerhoja. Leikkilähetti voi toimia myös oman yhdistyksen leikkitapahtumien järjestäjänä ja leikin sanansaattajana.

Leikkilähettikoulutuksia ja leikkilähettien sekä Terhokerho-ohjaajien vertaistapaamisia järjestetään ympäri Suomea hankkeen aikana.

Terhokerhojen taustalla oli Suomen Kulttuurirahaston käynnistämä ja rahoittama kolmevuotinen (2014–2016) suurhanke, jonka tavoitteina oli innostaa kaikenikäisiä suomalaisia leikkimään sekä perustaa Terhokerho Suomen jokaiseen mannerkuntaan. Vuosien 2017-2018 aikana on tarkoitus saada lisää Terhokerhoja ympäri Suomen ja kouluttaa lisää vapaaehtoisia ohjaamaan Terhokerhoja ja viemään eteenpäin leikin ilosanomaa.

Terhokerhossa heittäydytään hetkeen yhdessä eri sukupolvien kesken ja annetaan leikin ja mukavan tekemisen viedä mennessään. Jos sinä tunnet jonkun, joka kaipaa uutta ystävää, ota hänet mukaan ja tule Terhokerhoon!

Lue lisää, www.terhokerho.fi